8.5.2012

Omenapuun varttaminen


Omenapuun varttaminen


Omenapuiden ymppääminen, varttaminen eli varrentaminen tarkoittaa sitä, että jotain tiettyä lajiketta oleva oksa siirretään toiseen puuhun jatkamaan kasvuaan. Siirrettävä jalo-oksa eli varte voidaan liittää pieneen taimeen tai jo olemassa olevaan isoon puuhun. Näin haluttu lajike saadaan säilymään muuttumattomana. Varttaminen on suomessa yleisin ja edullisin tapa lisätä taimia.

Perusrunko


Kun tehdään kokonaan uusi taimi, valitaan sille ensiksi perusrunko, perusrungon täytyy olla samaa lajia kuin jaloverson, omena vartetaan omenapuuhun ja päärynä päärynäpuuhun.

Omenapuun perusrunko vaikuttaa kasvuvoimakkuuteen, kokoon, talvenkestävyyteen, tuleentumiseen, satoisuuteen ja jonkin verran myös hedelmien makuun. Perusrunkoon vartetaan varsinainen lajike, jonka täytyy myös olla talvenkestävä. Omenapuuta ostettaessa kannattaa siis varmistua myös käytetystä perusrungosta. Valittavana on voimakaskasvuinen ja hillittykasvuinen eli tänä päivänä puhutaan myös kääpiöivistä perusrungoista, jotka vaikuttavat voimakkaasti puun kasvuvoimakkuuteen hillitsemällä kasvua eli puista tulee matalia ja sivusuunnassaan kapeita. Kääpiöivien perusrunkojen ongelmana on matala juuristo. Puut kaatuilevat herkemmin ja ne onkin tuettava koko eliniän ajaksi. Kotipuutarhassa on varauduttava koko kesän ajan runsaaseen kasteluun. Kääpiöiviin perusrunkoihin on mahdollista varttaa mikä lajike tahansa. Kääpiöivillä omenapuilla on etuna aikainen satoikään tulo. Perusrunkoja myyvät omanapuihin erikoistuneet taimitarhat.

Varteoksat


Varteoksat eli jaloversot ovat edellisenä kesänä kasvaneita oksien latvaversoja, latvaversot tulee kuitenkin erottaa vesiversoista jotka kasvavat piiskoina, näissä silmut ovat heikosti kehittyneet. Vartteet leikataan alkutalvesta, kevättalvella, silloin oksia ei joudata säilyttämään pitkiä aikoja niiden säilyvyys voidaan paremmin varmistaa. Vartteita säilytetään viileässä ja kosteassa, esim. kellarissa tai jääkaapissa muoviin käärittynä tai turpeessa. Varteoksat eivät saa saada valoa koska silloin on vaara että silmut lähtevät kasvuun.

Varrennusajankohta


Jos varrennus tehdään avomaalla kasvaviin puihin, työhön voidaan alkaa kun maa on sulanut mutta ennen kuin perusrusko on lähtenyt kasvuun.  Vartettaessa uuteen perusrunkoon, perusrunko tulee säilyttää paljasjuurisena esim. kellarissa ja istuttaa varttamisen jälkeen ruukkuun varmistaa kasvualustan kosteus ja vähentää haihtumista esim. harsolla.

Varrennus


Perinteisin varrennus tehdään liittämällä perusrunko ja varteoksa. Perusrungosta poistetaan latvaosa terävällä veitsellä 10 cm korkeudelta rungon tyveltä. Leikkaus tehdään viistoon siten että leikkauskohta on mahdollisimman loiva ja 2-3 cm pitkä. Jaloversosta valitaan saman paksuinen oksa ja pyritään leikkaamaan samassa kulmassa yhtä pitkä viilto. Varteoksaan tulisi jättää 2-3 hyvin kehittynyttä silmua josta uusi kasvu lähtee kasvuun. Perusrunko ja varteoksa yhdistetään siten että leikkauspinnat sovitetaan yhteen niin että niiden kuori- eli jälsikerrokset osuvat yhteen. Jälsikerroksessa liitos kasvaa parhaiten yhteen ja sitä kautta kasvi kuljettaa ravinteita ja vettä. Liitoskohta sidotaan joustavalla ja hengittävällä sidontanauhalla.

Hoito


Varttamisen jälkeen huolehditaan ettei varte pääse kuivumaan, suihkutus tai huputaminen vähentävät kuivumisen riskiä. Jos vartekohta kehittää kukkia, ne kannattaa poistaa jotta energiaa jää juurien kehittämiseen. Ensimmäisenä vuotena heikko taimi kannattaa suojata verkolla jo kesäaikaan, jopa pienien lintujen paino saattaa katkaista varrennetun ohuen oksan. Ensimmäiset leikkaukset tehdään vasta seuraavana keväänä.


2 kommenttia:

  1. Hei!
    Kiitos tästä postauksesta. Siitä tulikin mieleen, että miten ja mihin vartetaan pikkusyreenipuut? Kun ajatuksissa on kyllä kokeilla ihan leikkomalla sellaista, eli piiskataimesta alan leikkaamaan, mutta sehän puskee juuriversoja. Niitä varmasti pitää poistella kovasti. Olisiko sulla tietoa tästä?

    VastaaPoista
  2. Hei Multasormi!
    Syreeniä voi kokeilla varttaa toiseen syreeniin eli valitse perusrungoksi sellainen lajike joka ei tee runsaasti juurivesoja esim. puistosyreeni. Ja varttaminen samoilla ohjeilla kuin oamenapuu. Toki voit myös kokeilla pihasyreenin muotoonleikkaamista, se vaan vaatii kärsivällisyyttä poistella niitä vesoja.
    Itse en ole kokeillut mutta ihan mielenkiinnolla kuulisin miten projektisi sujuu.

    VastaaPoista