Lauantain ratoksi

Kukkia, kukkia, kukkia, niistä en vain saa tarpeeksi. Puutarhuriopiskelijalla ei ole tarpeeksi sidontatunteja joten niitä täytyy kehitellä itse lisää. Kaveri pääsi morsiussidontakurssille ja lupasi joskus opettaa niksejä minullekin. Siitä innostuneena aloimme puuhastella sidonta-iltamia. Ostimme koululta viikon pyörineet ns. jämäkukat ja kärräsimme ne kaverin kaksioon, pikkasen punkkua kyytipojaksi ja rautalankaa vääntämään. Ja voi kun meillä oli hauskaa!

Päätimme aloittaa siitä vaikeammasta päästä eli katkotuin varsin. Ensin valmistellaan pieniä nippuja kukilla ja vihreillä, sidotaan rautalangalla sieviksi nipuiksi. Kärsivällisyys oli koetuksella kun ei olisi millään jaksanut odottaa että päästään itse asiaan, saadaan jotain valmista aikaan. Onneksi oli sitä punkkua rauhoittamassa hermoja. Kukkiahan meillä oli paljon, suurin osa oli vain jo niin lyhyeksi katkottuja ettei meinattu löytää tarpeeksi oikean pituisia. Niput kerättiin käteen siten että rautalangat taittui tietyssä kulmassa käteen ja nippuja tuli niin paljon ettei kimppua pitävä käsi näy. Haastavaa oli tehdä tarpeeksi nippuja ja niinhän siinä kävi ettei niitä loppujen lopuksi tarpeeksi ollutkaan. Onneksi punkkua riitti. Mutta nyt on idea ja tekniikka kuitenkin selvillä. Ihan tässä jäi sormet syyhyämään.
Lopputulos on liian tumma, pääkukkien kaveriksi olisi pitänyt löytää vaaleampia pieniä kukkia, kalloja liian vähän ja ruusut jo parhaat päivänsä nähneet.

Olen kuitenkin varsin tyytyväinen ihka ensimmäiseen morsiussidontaani, ja liialla punkulla ei ole mitään tekistä tämän kanssa.